Kesäkuun lopun helteet yllättivät minut housut kintuissa: minulla ei ollut kertakaikkiaan mitään kevyttä ja kesäistä päällepantavaa. Kävin naapurin ompelijalla teetättämässä pitkän kesämekon (esittelen sen myöhemmin, jahka olen saanut neulottua sen kaveriksi hihattimen naapurilta joutaviksi jääneistä langoista), mutta se on aivan liian siisti (ja pitkä) jokapaikan hellemekoksi. Niinpä päätin pitkästä aikaa kokeilla, miltä ompeleminen tuntuisi.

Kankaan sain joskus vuosi sitten naapurilta, se lienee ohutta puuvillaa. Mekon malli on Suuresta Käsityölehdestä 6/2000, tosin alkuperäinen malli on pitkä. Lisäsin vielä sivuihin solmimisnauhat, jotta vyötärölle saa halutessaan vähän muotoa. Helmassa on pelkkä saumurin kiertopäärme, kauluksen jaksoin huolitella alavaralla, hihansuihin vedin ensin mustaa vinonauhaa ja käänsin sitten kanttauksen verran sisään. En normaalisti ole suuri mustan ja harmaan ystävä, mutta yllättäen tämä mekko onkin todella vilpoinen ja huoleton, kerrassaan oivallinen hellevaate.

Jos minun olisi luovuttava kaikista käsityölehdistäni yhtä lukuunottamatta, pitäisin juuri tuon Suuren Käsityölehden 6/2000. Paljon siitä on tullut tehtyä, mutta jotakin on vielä suunnitteillakin. Niin vain on, että noissa vuosituhannen vaihteen lehdissä on paljon enemmän iättömiä perusvaatteita meikäläisen kaltaiselle laiskalle konservatiiville, joka ei jaksa ommella minkään valtakunnan kikkailuja.