Pipari

Lanka: Voit vapaasti valita käytettävän langan ja siihen sopivan koukun; piparin koko riippuu valitun langan paksuudesta ja koukun koosta. Kuvan pipariin on käytetty alle 2 g ruskeaa Araucanía Ranco Solidia ja lyhyt pätkä valkoista Novitan Chenilleä sekä 3 mm koukkua.

Koko: Edellä mainittuja lankoja ja koukkua käyttäen piparin halkaisijaksi tulee noin 6 cm. Paksulla langalla ja koukulla voit tehdä saman ohjeen avulla vaikkapa lasinalusia jättämällä ripustuskoukun pois. Voit kasvattaa piparin kokoa helposti myös lisäämällä kerrosten määrää: puolipylväiden lukumäärä lisääntyy jokaisella kerroksella kahdeksalla ja jokaista lisäkerrosta kohden viimeisen kerroksen pylväsryhmät lisääntyvät kahdella.

Huomioitavaa: Kerroksen alussa olevat kaksi ketjusilmukkaa lasketaan ensimmäiseksi puolipylvääksi. Jokainen kerros yhdistetään virkkaamalla piilosilmukka ensimmäisen puolipylvään toiseen ketjusilmukkaan. Näitä ei jatkossa mainita erikseen ohjeessa. Kunkin kerroksen lopussa on manittu suluissa kerroksella olevien puolipylväiden lukumäärä mukaan lukien ensimmäisten ketjusilmukoiden muodostama puolipylväs.

Lyhenteet: ps= piilosilmukka, ks = kiinteä silmukka; kjs = ketjusilmukka; pp = puolipylväs; p = pylväs; s = (mikä tahansa edellisen kerroksen) silmukka

 

Ohje

Kierrä lanka etusormesi ympäri ja virkkaa lenkkiin 1 ks.

1. krs: 2 kjs, 7 pp, kiristä aloituslenkki vetämällä langanpäästä (8 pp)

2. krs: 2 kjs, 1 pp samaan silmukkaan kuin edellisen kerroksen ps, 2 pp jokaiseen seuraavaan seitsemään silmukkaan (16 pp)

3. krs: 2 kjs, 2 pp seuraavaan silmukkaan, *1 pp, 2 pp seuraavaan silmukkaan*, toista * - * vielä 6 kertaa (24 pp)

4. krs: 2 kjs, 1 pp, 2 pp samaan silmukkaan, *2 pp, 2 pp samaan silmukkaan*, toista * - * vielä 6 kertaa (32 pp)

5. krs: *jätä 1 s väliin, 5 p samaan silmukkaan, jätä 1 s väliin, ks*, toista * - * vielä 7 kertaa, korvaa viimeinen ks ps:lla. Virkkaa 30 kjs (tai niin monta, että ripustuslenkistä tulee sopivan mittainen), kiinnitä ks:lla samaan silmukkaan kuin kerroksen viimeinen ps

Katkaise lanka ja päättele. Virkkaa valkoisella langalla piilosilmukoita reunasilmukoihin, aloita ja päätä ripustuslenkin juureen. Piilosilmukoita virkatessa kannattaa pujottaa koukku reunasilmukoiden molempien reunojen ali, jotta piilosilmukat asettuvat kauniisti työn oikealle puolelle eikä varsinaisesti reunaan. Pylväsryhmien välissä piilosilmukka kannattaa virkata samaan silmukkaan kuin 5. kerroksen ks, jotta reunan muoto korostuu paremmin. Katkaise lanka ja päättele.

Höyrytä tai silitä harson läpi nurjalta reilulla lämmöllä.


Sydän

Lanka ja koko: Voit vapaasti valita käytettävän langan ja siihen sopivan koukun; sydämen koko riippuu valitun langan paksuudesta ja koukun koosta. Kuvan sydämeen on käytetty tuntematonta ohuehkoa punaista sukkalankaa, valkoista Novitan Chenilleä sekä 3 mm virkkuukoukkua, ja kokoluokka on sama kuin edellä kuvatussa piparissa.

Huomioitavaa: kerroksen alussa olevaa ketjusilmukkaa ei lasketa mukaan silmukkalukuun.

Lyhenteet: ps= piilosilmukka; ks = kiinteä silmukka; kjs = ketjusilmukka; kp = kaksoispylväs; s = (mikä tahansa edellisen kerroksen) silmukka

 

Ohje

1. krs: 3 kjs, 3 ks keskimmäiseen kjs:aan, käänny

2. krs: 1 kjs, 1 ks, 3 ks samaan silmukkaan, 1 ks, käänny

3. krs: 1 kjs, 2 ks, 3 ks samaan silmukkaan, 2 ks, käänny

3. krs: 1 kjs, 3 ks, 3 ks samaan silmukkaan, 3 ks, käänny

4. krs: 1 kjs, 4 ks, 3 ks samaan silmukkaan, 4 ks, käänny

5. krs: 1 kjs, 5 ks, 3 ks samaan silmukkaan, 5 ks, käänny

6. krs: 1 kjs, 6 ks, 3 ks samaan silmukkaan, 6 ks, käänny

7. krs: 1 kjs, 7 ks, 3 ks samaan silmukkaan, 7 ks, käänny

8. krs: jätä 4 s väliin, 10 kp samaan silmukkaan, jätä 3 s väliin, ps, jätä 3 s väliin, 10 kp samaan silmukkaan, jätä 3 s väliin, ps

9. krs: 1 kjs, 1 ks jokaisen ks-kerroksen reunaan, 3 ks sydämen kärkeen ja 1 ks jokaisen ks-kerroksen reunaan, *1 ks jokaiseen seuraavaan 3 kp:een, 2 ks jokaiseen seuraavaan 4 kp:een, 1 ks jokaiseen seuraavaan 3 kp:een*, ps samaan silmukkaan kuin 8. krs:n ps, 30 kjs ripustuslenkiksi, ps samaan silmukkaan kuin edellinen ps, toista * - * ja kiinnintä ps:lla kjs:aan. Katkaise lanka ja päättele. Vaihtoehtoisesti virkkaa rapuvirkkausta kiinteiden silmukoiden sijaan, tällöin riittää yksi silmukka kuhunkin edellisen kerroksen silmukkaan.

Virkkaa valkoisella langalla piilosilmukoita reunasilmukoiden sisäreunaan samoin kuin piparissa (tai samoihin silmukoihin, joihin olet virkannut rapuvirkkausta), aloita ripustuslenkin alapuolelta, tarvittaessa kerrosta alempaa kuin ripustuslenkin kiinnityskohta, jotta sydämen muoto tulee paremmin esiin.

 

Ethän käytä ohjetta kaupallisiin tarkoituksiin ilman lupaani. Sen sijaan malli on vapaasti käytettävissä esimerkiksi hyväntekeväisyysvarainkeruuseen; ilmoitathan tällaisesta käytöstä osoitteeseen kiertorata (ät) gmail.com, kiitos.