Urbaani turbaani

Ravelryn Kahelit-keskustelufoorumilla lanseerattiin yhden vyyhdin ihme -haaste, jonka tavoitteena oli kehitellä uusia ohjeita yksittäiselle myyntierälle jotakin lankaa. Haasteen innoittamana päätin kasata ohjeen tähän pipoon, joka on modifioitu versio Ukkolan Akat -blogissa julkaistun kierremyssyn ohjeesta. Alunperin tosin kiinnostuin poikittain neulotusta kierremyssystä nähtyäni vastaavan mallin Ravelryssä (ohje olisi ollut saatavilla vain tilaamalla tiettyjä Koigu-lankoja, mallinimi Koigu-myssylle Ravelryssä on Spiral Hat).

Urbaani turbaani on neulottu tasona poikittain ja sen muoto syntyy eri tavoin lyhennettyjen kerrosten avulla. Aloitus on avoin ja neule suljetaan ympyräksi silmukoimalla aloitus- ja lopetusreuna, jolloin vältytään ikävältä saumalta. Päälaen puolella osa kerroksista on lyhennetty voimakkaammin, näin päälaki saadaan kurottua kiinni ilman paksua kasautumaa. Alareunaan lyhennettyjen kerrosten aikana kertyneiden silmukoiden avulla neulotaan reunukseksi i-cord -päättely.

Lanka: Zitron Kokon (35 % silkki, 35 % puuvilla, 30 % tekokuitu; 50 g / 176 m) sekä pätkä kontrastiväristä, mieluiten tiukkakierteistä lankaa aloitukseen

Puikot ja koukku: vähintään 60 cm pitkä pyöröpuikko, 3 mm sekä puikkoja paksumpi virkkuukoukku aloitukseen

Tiheys: noin 21 s ja 30 krs sileää neuletta = 10 cm

Koko: Aikuinen. Malli joustaa monen kokoiseen päähän; pipon syvyys määräytyy aloitussilmukoiden lukumäärän perusteella, ympärysmitta puolestaan neulottujen kerrosten perusteella. Zitron Kokon on erittäin joustavaa lankaa, joten jos käytät vähemmän elastista materiaalia, varaudu lisäämään aloitussilmukoiden lukumäärää. Ohjeen lopussa on kuva piposta, joka on neulottu Novita Woolista ohjeenmukaisin silmukka- ja kerrosmäärin, lopputulos on sopiva lapselle tai siropäiselle naiselle (pään koko mallilla noin 54 cm), kun Kokonista neulottu vastaava pipo sopii isompaankin päähän. 

Ohje

Virkkaa kontrastivärisellä langanpätkällä noin 55 kjs.

Poimi virkatun ketjun takapuolelta ("nyppypuoli") 50 nyppyä silmukoiksi pyöröpuikolle. Neulo silmukat pipolangalla oikein (= työn oikea puoli eli OP, 1. krs)

2. krs (nurja puoli eli NP): 1 n neulomatta, 44 n, käännä työ

3. krs (OP): 1 n neulomatta, kiristä silmukka niin, että puikolla näkyy kaksi lankalenkkiä, neulo seuraava silmukka etu-ja takareunastaan oikein, 42 o, käännä

4. krs (NP): 1 n neulomatta, kiristä, 49 o (neulo edellisen kerroksen kiristetty silmukkapari yhtenä silmukkana), käännä

5. krs (OP): 1 n neulomatta (älä kiristä), neulo seuraava silmukka etu- ja takareunastaan nurin, 47 n, käännä

6. krs (NP): 1 n neulomatta, kiristä, 44 o, käännä

7. krs (OP): 1 n neulomatta, kiristä, neulo seuraava silmukka etu- ja takareunastaan nurin, 42 n, käännä

8. krs (NP): 1 n neulomatta, kiristä, 49 n (neulo edellisen kerroksen kiristetty silmukkapari yhtenä silmukkana), käännä

9. krs (OP): 1 o neulomatta (älä kiristä), neulo seuraava silmukka etu- ja takareunastaan oikein, 47 o, käännä

10. krs (NP): 1 n neulomatta, kiristä, 44 n, käännä

11. krs (OP): 1 n neulomatta, kiristä, neulo seuraava silmukka etu- ja takreunastaan oikein, 42 s o, käännä

Toista kerroksia 4-11 vielä 16 kertaa. Neulo vielä kerrokset 4-8 kerran. Katkaise lanka, jätä noin 40-50 cm langanpää silmukointia varten.

Pura aloitusreunan virkattu silmukkaketju ja poimi samalla reunasta 49 s samalle pyöröpuikolle lyhennettyjen kerrosten jättämien kiristettyjen silmukkaparien jatkoksi. Silmukoi aloitus- ja lopetusreunan 49 silmukkaa oikealta puolelta yhteen.

Reunus, päälaki ja viimeistely

Pidä neuletta käsissäsi kuin aloittaisit neulomaan pyöröneuletta reunaan. Luo oikeanpuoleiselle puikolle 4 s. Siirrä ne vasemmalle puikolle. Neulo 3 o, nosta 1 o etukautta neulomatta, neulo silmukkaparin ensimmäinen lankalenkki (tarvittaessa kiertäen) o, vedä neulomatta nostettu silmukka neulotun yli. Siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle. Neulo 3 o, nosta 1 o etukautta neulomatta, neulo silmukkaparin toinen lankalenkki (tarvittaessa kiertäen) o, vedä neulomatta nostettu silmukka neulotun yli. Siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle. Neulo 3 o, nosta 1 o etukautta neulomatta, neulo silmukkapari yhteen o, vedä neulomatta nostettu silmukka neulotun yli. Jatka näin neuloen joka toisesta kiristetystä silmukkaparista molemmat lankalenkit erikseen ja joka toisesta molemmat lankalenkit yhteen, kunnes jäljellä on 4 s. Poimi tarvittaessa saumakohdassa reunasta silmukka tai pari lisää, mikäli i-cord -päättelyn aloitus- ja lopetuskohdan väliin näyttää jäävän iso rako. Päättele silmukat ja yhdistä reunus silmukoita jäljitellen.

Pujota päälaen langanpää joka toisen päälaen reunussilmukan läpi, kiristä huolellisesti. Päättele kaikki langanpäät. Halutessasi kostuta, muotoile ja anna kuivua.

Pipon kukkakoriste on virkattu erilaisista jämälangoista 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin -kirjan mallilla "daalia".