Tervetuloa.

Vertigo neulotaan tasona ja muoto syntyy lisäysten, lyhennettyjen kerrosten ja kavennusten myötä, lopuksi ommellaan tai silmukoidaan sauma ja kiristetään päälaki. Helppo ja silti mielenkiintoinen ohje, jolla syntyy yksinkertaisen elegantti myssyrakenne. Ensimmäinen kokeiluni on neulottu kanssaneulojan lahjoittamasta Novita Tiinasta 4 mm puikolla ja 45 silmukalla. Neuloin yhteensä yhdeksän sektoria, mikä söi 100 gramman lankakerän todella tarkkaan niin, että jouduin vähän kikkailemaankin sauman ompelussa. Hatusta tuli oikein sopiva keskikokoiseen aikuiseen päähän - sytomyssyksihän tämä on toki menossa.

Minulla oli käytössä toinenkin täysi kerä Tiinaa, joten siitä syntyi toinen Vertigo. Tällä kertaa vähensin silmukoita yhdellä varmistuakseni langan riittävyydestä, eikäpä sitä sauman ompelun jälkeen jäänytkään kuin parin metrin pätkä. Lanka oli miellyttävää neulottavaa ja lopputulos on ihanan pehmoinen, joten eivätköhän nämä ole oikein passeleita sytomyssyjä. Luulenpa, että haksahdan vielä kerran jos toisenkin neulomaan myssyjä tällä samalla mallilla...

P.S. Vielä ehtii vastata Seijasiskon suureen sytomyssykyselyyn!

Viimeisistä oransseista sekä punaisesta Seiskaveikasta tuli väriterapiasukat kokoluokkaa 38-39. Perstuntumalta suunniteltu raidoitus on mielestäni aika onnistunut ja mikä parasta, sain kulutettua kirkkaanoranssin langan kokonaan loppuun. Malli on peruskauraa ja käy hyvin ilmi kuvasta.

Sini-turkoosi-vihreäraidallisen Seiskaveikan neulominen tökki poikkeuksellisen paljon, vaikka ei näissä väreissä mitään erityisen epämieluisaa ole; luultavasti saavutin vain jonkinlaisen saturaatiopisteen sukkien neulomisen suhteen. Koska tiesin, että viimeinen kerä jäisi vainoamaan minua ellen neuloisi sitä pois alta, päätin keksiä jonkin helpon, mutta mielenkiintoisen mallineuleen vauhdittamaan viimeisten sukkien valmistumista. Sellainen löytyi Scribble Socks -sukkamallista (Rav-linkki ilmaisohjeeseen), jonka ohjetta tosin en viitsinyt avata, vaan käytin pelkkää ideaa ja istutin sen omiin tarpeisiini. Näissä sukissa on 56 silmukkaa ja kaksi diagonaalisesti vaeltavaa joustinneuleraitaa, joista toinen kulkee varren etuosasta ja kantalapun poikki, ja toinen kiertää varren takaosasta jalkaterän päälle. Sukat on toki neulottu toistensa peilikuviksi, kuten tapoihini kuuluu.

Halusin langasta mahdollisimman tarkkaan eroon, joten neuloin sukista isot, luultavasti kokoluokkaa 45-46. Jospa joku nuori jannu piristyisi näistä, sukat kun lähtivät Hyvän Mielen Sukat -keräykseen.

Nyt on sukkakiintiö totaalisesti täynnä vähäksi aikaa. Paha vain, että esikoiselle pitäisi oikeastaan neuloa ohuet sukat talven varalle. Jo pelkkä ajatus puuduttaa, sukkien kun toivotaan olevan mustat perussukat, joissa on varressa yksi leveä keltainen raita - yllätys yllätys... No, onneksi esikoisen jalka on suunnilleen saman kokoinen kuin omani, joten hätätilassa hän voi käyttää minun sukkiani.

Nyt lopputuote on toimitettu saajilleen, joten on aika paljastaa, mitä Läjä sisälsi ja mihin sisältöä tarvittiin.

Noin puolesta Läjän osia kuoriutui 20 x 20 cm kokoisia peittopaloja, jotka on neulottu 3 mm puikolla ja Paw-tiskirättiohjetta mukaillen (noin puolet ohjeen mukaan ja toinen puolikas peilikuvana).

Lopusta paljastui Halloween Cat Dishcloth -paloja, niistäkin noin puolet peilikuvana. Kumpaakin ohjetta jouduin muokkaamaan hieman korkeuden suhteen, että pääsin edes suunnilleen toivottuun kokoluokkaan. Pahoittelen vääristyneitä värisävyjä, todellisuudessa tuo ruskea on tämän kauden punaruskeaa Seiskaveikkaa, ei sitä vanhempaa tummempaa.

Neuloin yhteensä 17 palaa eli reilut 450 g lankaa, päättelin ja höyrytin palat. Siihen päättyi minun työpanokseni, vaan katsokaapa ja ihailkaa sitä, mihin palaset päätyivät:

Nekolassa nimittäin vaihdettiin taannoin siviilisäätyä, ja kaimani sekä Myyränpesän Vynne ideoivat neulojatoverien yhteisen häälahjan, neulotun tilkkupeiton. Palasten ulkonäölle ei asetettu muita rajoitteita kuin käytettävät värit, materiaalin osalta pitäydyttiin villavoittoisessa langassa.

Peitosta tuli kertakaikkisen hieno ja aivan mielettömän iso: 100 palasta eli 2 x 2 m! Siihen mahtuunee paitsi tuoreehko aviopari, myös perheen kissat niin halutessaan. Oli etuoikeus tulla kutsutuksi mukaan tähän yhteisprojektiin - tuokoon peitto mukanaan monia lämpimiä hetkiä Nekolaan! (Peittokuvat on luvan kanssa lainattu Vynneltä.)

Minulla oli omat epäilyni myssyttävän mallin sopivuudesta itselleni, mutta arvelin hatulle löytyvän ottajia, ellen itse pitäisi lopputuloksesta. Valmista päähinettä sovitellessani hoksasin, että se käy väriltään oivallisesti joskus vuoden alkupuolella neulomani Willow Cowlin kaveriksi. Eikäpä tuo myssy pöllömmältä näytä näin isossakaan päässä, vaikka pipoihmisenä asetteluun pitääkin vähän totutella. Jospa saisin sujautettua nämä vihreät asusteet arkikäyttöön, vaikkapa mustan nahkatakin kaveriksi.

Oli terapeuttista neuloa pitkästä aikaa jotakin valmiista ohjeesta. Sen verran sooloilin, että reunajoustimen oikeat neuloin kiertäen, muuten menin kirjaimellisesti ohjeen mukaan. Puikot 3 mm joustimessa, muuten 3,5 mm, langankulutus noin 90 g. Ja voi veljet, miten pehmeältä Cascade 220 Superwash tuntuikaan kaiken Seiskaveikka-neulonnan keskellä!

Miesten perussukat, silmukoita 54 ja puikko 3 mm, mallineuleena varressa ja jalkaterän päällä 2 o, 1 n, raidan leveys kolme kerrosta, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus. Sinnepä upposi mukavasti kaikki loput siniset jämät ja valtaosa viimeisestä mustasta keränperästä. Kooksi muotoutui jotakuinkin 45-46. Molemmat langat taisivat olla näitä tämän vuosikymmenen värejä, sillä sininen oli taas luokattoman karkeaa ja musta nitisevän muovista.

Oransseja sukkia sen sijaan oli erityisen miellyttävää neuloa, toinen oranssin sävyistä oli niinkin vanhaa, että vyöte oli vaaleanruskeavoittoinen (ehkä viime vuosituhannelta?) ja pehmeys sen mukaista. Näiden sukkien neulominen oli oikeaa väriterapiaa; raitojen lisäksi ylläpidin mielenkiintoa siirtelemällä 2 o, 2 n -joustinneuletta aina pari silmukkaa puoleensa värinvaihdon jälkeen. Silmukoita 48, puikko 3 mm, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus, kokoluokka 38-39.

Nämäkin kaksi paria ehtivät vielä Hyvän Mielen Sukat -keräykseen. Lahjoitettuja Seiskaveikkoja on vielä kahteen sukkapariin, joten tavoitteena on saada nekin neulottua ennen keräysajan päättymistä marraskuun alussa. Josko sen jälkeen jaksaisi taas tehdä jotain muutakin kuin perussukkia; joulun lähestyessä huovutettujen tumppujen neulominen on perinteisesti alkanut houkuttaa ja niihin olisi lankojakin valmiina.

Mallisukkiin valitsin Kaheleiden aurinkoisesta köyhäilyvaihdosta saadun Viking of Norway Vilman, joka vastaa paksuudeltaan Novitan Nallea, Gjestalin Maijaa ja Vuorelman Vetoa. Arkadian Ulla -sukat neulotaan kärjestä aloittaen toistensa peilikuviksi, jalkapöydän yli kulkee pieni palmikkokuvio.

Kantapään rakenne on tuttu Fredrika-sukista, se vain on käännetty neulottavaksi toisesta suunnasta.

Mallin kehittelyprosessi oli mielenkiintoinen: minulla oli kyllä jonkinlainen visio sukan etupuolesta ja kantapään rakenteesta, mutta takaosan palmikkomallia piti kokeilla monella eri tavalla. Myös sukan suu mietitytti, joten päädyin antamaan kaksi hieman erilaista vaihtoehtoa etupuolen lopettelemiseen. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että tein tästä mysteeriohjeen yhteisneulontaa varten, sen verran kutkuttavaa oli seurata kalakukkoneulojien edistymistä.

Mallista on maksuton ohje saatavilla Ravelryssa. Parempia kuvia mallista on tarjolla esimerkiksi Villaviidakossa sekä kaimani neulomana. Minä neuloin mallisukat 2,5 mm puikolla, koon 38 sukkiin kului melkein kaksi täyttä kerää Vilmaa. Nämä mallisukat ehdin jo myydä entiselle työkaverilleni, minulla itselläni kun on vähintään riittävästi punaisia sukkia jo ennestään. Sukat menevät kuulemma ex-työkaverini eläköityvälle kollegalle läksiäislahjaksi.

Ensin tartuin kirjavimpaan Polkka-Seiskaveikkaan ja pyöräytin kokoluokan 38 sukat 48 silmukalla ja 3 mm puikolla. Koska minusta tuo täplikäs raita on sellaisenaan kertakaikkiaan ruma, halusin sekoittaa pilkuttumista Petäjä-sukkien mallineuleella. Eihän itse mallineule kirjavasta langasta erotu, mutta kyllä se vähän pilkkuja sotkee. Raitoja en viitsinyt yrittääkään kohdistaa, kelpaavat kenelle kelpaavat.

Vihreänsävyisestä Polkasta neuloin miesten sukat 54 silmukalla kokoluokkaan 43-44. Näissäkin on "mallineule": kuusi kerrosta 2 o, 1 n -joustinneuletta ja sen jälkeen kerros nurjaa, seuraavat kuusi kerrosta joustinta niin, että nurjan silmukan paikka siirtyi silmukan verran vasemmalle ja taas kerros nurjaa. Eihän sillä mallineuleella edelleenkään ole mitään sen suurempaa visuaalista virkaa kirjavassa raitalangassa, mutta tarkoituksena olikin ylläpitää omaa kiinnostusta neuleeseen - ja se onnistui. Tässä vihreässä versiossa pilkut eivät häiritse ollenkaan niin paljon kuin muissa vastaavissa langoissa, sillä väritys nostatti jonkin sortin mielikuvia koivikosta. Niin, ja vihreähän on aina vihreä, ei sitä saa täydellisesti pilattua edes raidoilla ja pilkuilla.

Neuletuntuma Polkassa oli merkittävästi pehmeämpi kuin merimiessukissa käyttämissäni yksivärisissä Seiskaveikoissa. Sääli sinänsä, sillä itse pidän paljon enemmän yksivärisistä kuin valmiiksi raidoitetuista langoista. Yksivärisissäkin karkeus vaihtelee värien välillä, toistaiseksi sininen ja harmaa ovat olleet viime vuosina karkeimpia, musta muovisimman oloinen. Omia sukkiani varten ostin pari kerää tämän syksyn vihreää ja kerän petroolia, niiden neuletuntuma on vielä testaamatta. Ensin pitää tietysti neuloa kaikki lahjoituslangat hyväntekeväisyyteen...

Selailin taas kerran Kauneimmat neulemallit -kirjaani ja nappasin sieltä tämän mallineuleen. Venyttämättömänä se on aika veikeä ja anatomialtaan todella aivotonta neulottavaa: ensin kuusi kerrosta 4 o, 2 n -joustinneuletta ja sen jälkeen kuusi kerrosta 1 o, 2 n, 3 o -neuletta (eli sitä samaa 4 o, 2 n -joustinta, mutta nurjat kohdistettuna edellisen neljän silmukan sileän keskelle). Kuudella jaolliseen mallineuleeseen sopi tietysti minun käsialallani ja 3 mm puikolla 54 silmukkaa miesten sukkaa varten.

Venytettynä mallineule menettää minusta osan hohtoaan, tai ainakin se muuttuu oleellisesti. Kantapää on ranskalainen, kantalapussa on 28 silmukkaa ja 26 kerrosta, kärjessä on nauhakavennus. Perussukka, jota oli helppo tehdä missä vain ja milloin vain, mutta mielenkiinto säilyi kuitenkin sopivasti. Tämä keskisininen lanka tosin oli poikkeuksellisen kovaa ja karkeaa, ja siinä oli erityisen runsaasti irtonaisia valkoisia muovihaituvia, joten neulomiskokemusta ei voi kuvata varsinaisesti nautinnolliseksi. Valmista kuitenkin tuli, joku merimies saa siniset sukat ja minä voin siirtyä neulomaan sukkia muihin hyväntekeväisyystempauksiin, kiitos runsaskätisten Seiskaveikka-lankalahjoitusten...

Esikoisen pipo on tuo oikeanpuoleinen ja sitä pidetään siis nuorisotyyliin pitkänä törökkinä. Toive oli myös isosta tupsusta, johon sain upotettua loput Nepalit ja kohtuullisesti myös Floricaa. Pipo on neulottu 5 mm puikolla ja 80 silmukalla, mallineuleena 1 o, 1 n. Näillä spekseillä tuli sen verran jämäkkää pintaa, että raskaasta tupsusta huolimatta pipo töröttää takuuvarmasti jääkiekkokatsomossa takana seisovan näkökentässä. Lapsi oli tyytyväinen, niinpä olin minäkin, kulloisestakin takana seisojasta en menisi takuuseen. Tein kyllä varmuuden vuoksi pienemmänkin tupsun vaihdokiksi, mikäli jättimollukka alkaa joskus tuntua liioittelulta.

Mitä pienet edellä, sitä isot perässä: mies totesi, että hänellekin kelpaisi fanipipo kiekkokatsomoon. Mutta ei tupsua eikä pitkää teinimallia, sen sijaan musta kupu ja leveä keltainen taite, kuului toive. Sama puikko, sama silmukkamäärä, sama mallineule ja sama keltainen Mambo, mutta koska Nepal ehti jo loppua esikoisen pipon tupsua pyöritellessä, jouduin jälleen soveltamaan varastolangoista. Lähimmäksi totuutta pääsin yhdistelmällä Seiskaveikka - Florica - Wool. Koska Seiskaveikka ei tunnetusti ole pehmeimmästä päästä, tein pipoa mahdollisimman pitkälle Mambolla, joka oletettavasti kutittaa vähemmän. Mustan kupuosan alla on pääosin hiuksia, ei paljasta ihoa, joten sen suhteen arvelin olevan se ja sama, mikä on mustan langan karkeusaste. Hyvä tuli, kuulemma, ja minä kiitin sopivaa käyttökohdetta niin Mambolle kuin jämänöttösille Woolia, Floricaa ja Seiskaveikkaakin.

Vaan olipa veikeä tunne neuloa pitkästä, pitkästä aikaa jotakin näin paksua ja erinomaisen yksinkertaista. Fanipipoprojekti tulikin sopivasti saumaan, jossa aktiivinen aivotoiminta olisi ollut ylitsepääsemätöntä. Maailmankaikkeudelle kiitos aivottomista neulemalleista (ja miehistä/pojista, jotka pitävät niistä)!