Pastellivärit olivat muotia suunnilleen 20 vuotta sitten ja kasarityylin uusi tuleminenkin taisi mennä jo. Sain oman elinikäisen kiintiöni täyteen kaiken maailman mintunvihreitä, persikoita ja neonvärejä varhaisteini-ikäni kultaisina (?) vuosina, joten näiden Petroskoi-keräykseen menevien sukkien neulominen tuotti esteettistä tuskaa.



Jonnekinhan se lankavaraston pohjalla pyörinyt mintunvihreä Bambino piti saada upotettua. Lanka lienee äitini peruja, joten mitä luultavimmin taloudessamme on jokunen vauvaneule kyseistä värisävyä. En rehellisesti sanottuna voi käsittää näitä "sukupuolineutraaleja vauvavärejä"; muoti on tosin tainnut jo siltä osin muuttua neutraalibeigeksi. Joka tapauksessa jaoin langan vaa'an avulla (ah autuutta!) kahteen osaan ja käytin sen katkeraan loppuun saakka. Näin kantalapustakin tuli raidallinen. Keltainen lanka on äitini lahjoittamaa Woolia, sitä jäi näistä arviolta 2-vuotiaalle sopivista sukista yli kymmenisen grammaa eli saman verran, mitä mintunvihreää meni. Vielä siitä siis raitaa lykkää jonkin neuleen rumistukseksi. Jälkikään ei ole priimaa, sillä intoni päästä eroon epämieluisasta langasta ylitti täydellisyydentavoittelun. Mielellään kuopus silti sukkaa sovitteli kuvausmallin ominaisuudessa.

Pipoapuunkin tuli taas värkättyä ribbipipo:




Lanka on jälleen äitini lahjoituserästä, Seiskaveikan Jättiraitaa. Se oli arviolta kymmenellä erillisellä pienellä kerällä (sopii kysyä, miksi ihmeessä - äitini neuloi kyseisestä langasta vuosi sitten minulle boleron), joten pipon raidat eivät ole symmetrisiä tai edes "oikeassa" järjestyksessä. Värinvaihtokerrokseen on jälleen sovellettu ainaoikean kerroksen menetelmää.

Pohdin taas kerran, onko moraalisesti arveluttavaa käyttää hyväntekeväisyyskäsitöihin juuri niitä materiaaleja, joita ei itselleen kelpuuta. Eivätkö puutteessa elävät nimenomaan ansaitsisi sitä kaikkein parasta kurjuuden keskelle? Lopulta päädyn aina samaan johtopäätökseen: parempi rumakin pipo kun ei pipoa lainkaan. Myös ekologiselta kannalta viereksittyjen materiaalien hyödyntäminen on järkevä vaihtoehto. Ja mistäs sitä lopulta tietää, jos keltainen-mintunvihreä ja sininen-lime-vihreä-vaaleansininen sattuukin olemaan jonkun lempiväriyhdistelmä...