Ystäväni ovat innostuneet kestoiluajatuksesta ja he kaipailivat ohuita, kosteussuluttomia pikkuhousunsuojia. Kun sain vielä lahjoituksena poistotekstiilejä materiaaleiksi, tartuin toimeen ja ryhdyin sarjatuotantopuuhiin.

1432390.jpg

Tuloksena oli tällä erää 23 kpl pikkuhousunsuojia/kestositeitä, joissa on imuna pääsääntöisesti vain pari kerrosta flanellia (tai joissakin kerros froteeta). Malli on muinoin muokattu Luontoliiton liito-oravasta (jonka kaava ei näköjään enää ole netissä ainakaan siellä, missä se aikanaan oli), imuosan ompelin Kestovaippainfon ohjeitten mukaisesti sidettä pienemmäksi. Materiaaleja riitti laidasta laitaan flanellilakanasta ja -pyjamasta kesätoppiin, vauvan trikoohousuista fleecepeiton paloihin ja purkusnugeista irrotetuista froteeimuista 15 vuotta vanhaan Nanson pooloon.

Pari fleecepohjaista taidan pitää itse, kolme fleecellistä mennee tulevan kesän vauvalahjaan, loput 18 jakaantuvat neljän ystävän kesken. Ei siis vielä kovinkaan kattava valikoima saajaa kohden, joten luultavasti tehtailu jatkuu, jahka saan hankittua neppareita ja pengottua uudemman kerran trikoo- ja collegevarastoani. Sitä ennen pöydällä olisi vino pino valmiiksi leikattuja liivinsuojan osia kokoamista odottamassa. Kovin suureen urakointiin ei tosin ole varaa ennen kuin hankin uudet kartiot valkoista saumurilankaa. Ilmeisesti olen ommellut jotakin viimeisen parin vuoden aikana, koskapa olen onnistunut kuluttamaan parikymmentä kilometriä pelkästään valkoista lankaa...