Ensimmäinen naapurin hylkäämistä materiaaleista valmistunut käsityö on virkattu pikkulaukku. Lankakerä oli vyötteettä, joten merkistä ja laadusta ei ole varmaa tietoa, mutta kuvista päätellen se vaikuttaa hyvin samankaltaiselta kuin Novita Paola. Väri on kaunis tumma pronssinruskea.



Laukun mallivirkkaus on peräisin Ullan Esther-kassista. Se on aloitettu kiintein silmukoin pohjasta ja sanka on virkattu viimeisenä myös kiintein silmukoin. Koukussa oli kokoa 4 mm. Suunnittelin ompelevani vetoketjullisen sisäpussin, mutta koska mallivirkkaus oli em. koukulla toteutettuna varsin jämäkkää, päädyin ompelemaan vetoketjun suoraan virkattuun reunaan. Kokoa kassilla on sen verran, että siihen mahtuu tarvittaessa reiluhko lompakko ja kännykkä, mutta ei juuri muuta. Koko ja sangan pituus määrittyivät saatavilla olevan langan mukaan, vaaka ilmoitti kokonaispainoksi 96 g vetoketjun kera.

Olen tyytyväinen, lanka ja etenkin mallivirkkaus on kaunista ja laukusta tuli tuurilla varsin sopusuhtainen. Toimivaltakin se vaikuttaa, mutta itse en sitä kuitenkaan tarvitse. Kenelleköhän tämän lahjoittaisi, ehkäpä jälleen isosiskolle?