Äitini täytti 75 vuotta jo viikko sitten ja tarkoitukseni oli tehdä hänelle jotakin lahjaksi omin käsin. Koska Pajunkissa-pipo vaikutti valmistuttuaan liian isolta, aika kävi vähiin ja tuskanhiki alkoi kihota otsalle. En nimittäin ollut millään löytää mieleistä pipomallia naapurin hylkäämän mustan Tennesseen kaveriksi. Kunnes muistin nähneeni Ullassa jakun, jonka mallineuletta olin päättänyt kokeilla joskus johonkin.

Mallineule on siis Lumihiutale-neuletakista, mallikertoja tuli 13 eli 104 aloitussilmukan verran. Koska mallikertojen määrä on jaoton luku, en kiireessä keksinyt, miten saisin tehtyä päälakikavennukset siten, että voisin jatkaa pitsineuletta edes siedettävän symmetrisesti. Jouduin taipumaan pakon edessä sileään neuleeseen ja tylsään kuuden kavennussegmentin systeemiin.

Mallipään kalpeus ei johdu pitkäksi venähtäneestä vapusta vaan siitä, ettei taloudessamme kenelläkään ole mummonpään kokoista kupolia. Alunperin ajattelin käyttää ilmapalloa pipon pingotukseen, mutta lopulta luovuin siitäkin ajatuksesta ja tyydyin pelkästään kuvaamaan pipon ilmapallon avulla.

Vaikka myssy oli ties monesko hattu, jonka olen äidilleni tehnyt, hän oli silti iloinen saadessaan lahjaksi uniikin käsityön. Kun pipoon kului reilut 50 g lankaa, jäljelle jäi enää perkeet ja täten naapurin hylkylastin neulelangoista ei ole jäljellä kuin kolme kerää SandnesGarnin Tovea. Ne saanevat odottaa syysviileille asti. Tai sitten ei.