Esikoiselle ompelemistani housuista jäi yli vain kangastilkkuja. Koska barbienvaatteet syntyvät melkein tyhjästä, en voinut heittää niitäkään riekaleita roskiin kokeilematta ensin, taipuisivatko jäykemmätkin kankaat minivaatteiksi.

1586677.jpg

Ruskea kangas toimi kohtuullisesti, housuista tuli siistit ja sopivan kokoiset, jakun kanssa oli hieman säätämistä. Takki on tietysti tarrakiinnitteinen, napit ovat vain koristeena.

Farkkukangas oli asteen paksumpaa ja jäykempää, joten ajattelin jättää reunat huolittelematta ajatellen, että ajan kanssa kuluvat "muodikkaan ripsuisiksi". Takin tarrakiinnityksen ommel on suorastaan ruma, samoin housujen sepalus, ja housut ovat lisäksi varsin nihkeät pukea. Edes yritelmä piristää tylsää farkkutakkia parilla koneommellulla kukkakuviolla ei pelastanut asua plussan puolelle. Toivottavasti joku kuitenkin huolii nämäkin viritelmät leikkeihinsä.

Omista lökäpöksyistäni jäi kangasta vielä jonkun tytön kesähousuiksi, mutta koska mukana oli myös kapeita soiroja, joille ei ole käyttöä oikeiden vaatteiden valmistuksessa, niistä oli pakko viritellä jotakin barbielle. Samoin nahka huuteli siinä määrin, että istuin hetken jos toisenkin nyhräämässä pientä pukinetta.

1603188.jpg

Housukankaasta (jonka kuosi näkyy tässä kuvassa selvästi) syntyi mekko, jonka malli on suurimmaksi osaksi oma. Piristykseksi ompelin miehustaan roskiin joutuneista rintsikoistani pelastetun ruusun, takana on luonnollisesti tarrakiinnitys. Ellulla olevaa nahkaliiviä varten piirtelin ja kaventelin kaavaa siinä toivossa, että kerrankin saisin aikaan jotakin oikeasti istuvaa, ovathan valmiit barbienvaatekaavat lähes poikkeuksetta varsin väljiä, elleivät jopa muodottomia. Liivistä tuli vähintäänkin antava, joten eteen oli ommeltava hakanen, jotta liivi täyttää edes etäisesti säädyllisyyden kriteerit. Musta olkalaukku on mokkanahkaa ja sinne todella voi laittaa jotakin pientä.