Esikoulun mukanaan tuomaan uuteen elämänrytmiin sopeutuminen on vaatinut veronsa. Kun viime viikolla minulle avautui mahdollisuus hemmotella itseäni ompelemalla kesken päivän - kuopus nukkui päiväuniaan ja esikoinen kyläili uuden eskarikaverinsa luona -, päätin lohduttautua tekemällä itselleni laukun. Hyvät kaavat oli sopivasti tarjoiltu käsityöpostituslistalla ja Altocumuluksen laukkuprojektin rohkaisemana uskaltauduin minäkin tositoimiin.

Päällinen on ommeltu pellavasta, joka on tietysti peräisin naapurini lahjoituksista. Uskaltauduin leikkuupuuhiin ilman kankaan esikutistusta, sillä kangasta oli paikoin päärmätty ja siten oletan naapurin pesseen kankaan ennen työstämistä, ammatti-ihminen kun on.

Sisäosan vuoritin vanhalla lakanakankaalla. Saumaan vuorin ja pellavaisen "alavaran" väliin sijoitin ison vetoketjullisen taskun lompakolle, kännykälle ja avaimille; vetoketjukin löytyi sopivasti omista varastoista. Kaikki päällisen saumat on tikattu, vuorin suhteen olin laiskempi. Ainoa jännitysmomentti oli, saisiko kassia käännettyä oikein päin olkahihnan kautta (olkapään sauma on ommeltu viimeisenä). Tiukkaa teki, mutta onnistuihan se onneksi.

Kassi on luultavimmin melko suora kopio erään suuren ja menestyneen yrityksen olkalaukusta. Se on ilmiselvästi suunniteltu naisille, jotka kantavat mukanaan puoli omaisuutta. Minä en ole niitä naisia. Kuljetan mukanani yleensä vain lompakon, kännykän ja avaimet - ne mahtuvat mainiosti tämän laukun vetoketjutaskuun. Mitä ihmettä kuljetan itse kassissa? Ehkä tästä tulee vaihtoehto hoitorepulle, jossa on aina muutama vaippa, harso, likavaippapussi ja vaihtovaatteet lapsille. Ainakin olkahihna on tarpeeksi pitkä yltääkseen kärryjen aisan ympärille.

Koska pellavakankaita oli enemmänkin, harrastin muutama päivä myöhemmin lisää ompeluterapiaa:

Ruskean pellavan olen saanut ystävältäni, jolta se oli jäänyt yli verhopaneelien lyhennyksen jälkeen. Vetoketju on muinoisesta pikkurepustani, vaalea pellava samaa kuin ensimmäisessä laukussa. Tässä vetoketjutaskuun pääsee kassin ulkopuolelta, sillä tein (ruskeasta kankaasta) pelkän alavaran enkä lainkaan varsinaista vuoria. Tikkaukset tein tarkoituksella vaalealla langalla, jotta laukkuun tulisi lisää ilmettä. Tämä väriyhdistelmä miellyttää itseäni vielä enemmän kuin ensimmäinen, mieheni taas tuntui arvostavan yksivärisen tyylikkyyttä. Esikoinen puolestaan kysyi, onko tämäkin "lohtulaukku", johon vastasin, että tämä on enää vain "mielihyvälaukku".

Pahoin pelkään, ettei kahta ilman kolmatta (tai neljättä ja viidettäkin, jos kankaita vain riittää). Minusta laukut ovat joka tapauksessa sen verran hienoja, että niitä viitsisi antaa lahjaksikin. Jos en keksi lahjalaukuille sopivia saajia, aion diilata pari kassia vaihdossa (sukka-)lankoihin, meninhän ilmoittautumaan elämäni ensimmäiseen blogitempaukseen, Sukkasatoon.