Eilen kävin lasten kanssa uudemman kerran kahvilla naapurissa, ihan kutsuttuna. Vasta vietyäni omenapiirakan kuulin, että on paitsi kuopuksen syntymäpäivä, myös naapurinrouvan nimipäivä. Niinpä kahvittelimme, pojat rapsuttelivat sydämensä kyllyydestä vanhaa villakoiraherraa ja minä selailin ekstaasissa ulkomaisia neulelehtiä. Kun pojat olivat jo kotiutuneet, naapuri kertoi peranneensa loputkin lankavarastostaan. Kotiuduin siis toistamiseen parin päivän sisään pussit täynnä lankoja:
Olen mykistynyt ja ikuisessa kiitollisuudenvelassa naapurilleni. Vielä hänelle tuntui jäävän lankoja enemmän kuin miehensä kuulemma sietäisi, kankaista nyt puhumattakaan, ammattiompelija kun on.
Onneksi sunnuntaisissa ompeluseuroissa tuli jo hyviä vinkkejä lankojen hyödyntämiseen. Paksut langat annan tai vaihdan mieluusti eteenpäin, ohuemmille löytynee ajan kanssa käyttöä isompina ja pienempinä tekeleinä, joista ensimmäinen on jo työn alla. Jostakin langasta teen taatusti naapurille itselleen jotakin.
Herää kysymys, onko enää kohtuullista ottaa vastaan näin paljon arvokasta materiaalia. Pidän kyllä naapuriani ihan täyspäisenä, joten käsittääkseni hän on lahjoittanut kankaat ja langat omasta vapaasta tahdostaan. Eihän tässä voi olla muuta kuin syvästi kiitollinen.
Kommentit