ET:n kesäkassi ja ystävän lahjoittamat langat innoittivat virkkaamaan raidallisen kesäkassin hieman retrohenkeen.

Laineidean nappasin Virkkaajan käsikirjasta: kussakin raidassa on polveileva pylväskerros ja sitä seuraava kiinteiden silmukoiden kerros, pohja on virkattu ET-kassin tapaan pelkillä pylväskerroksilla. Ympärysmittaa on 140 silmukan verran, aaltokuvion mallikerta oli 14 silmukan levyinen. Kantohihnankin mallin sovelsin ET:stä, siinä tosin on pylväskerrosten välissä kiinteiden silmukoiden kerros napakoittamassa. Koukulla oli kokoa 2,0 mm, lankaa kului yhteensä noin 120g. Ruskeaa ja oranssia jäi vielä myöhempiin koristevirkkauksiin, luonnonvalkoista reilusti enemmän.

Hieman tuli hihnojen kavennuksista epäsymmetriset, vaikka ihan saman verran pylväitä vähenikin kummassakin reunassa. Tykkään itse värityksestä, jossa on minusta jotain aidosti 70-lukulaista (oranssin ja ruskean yhdistelmähän se) ja muutenkin kassista tuli sopusuhtainen. En itse osaa juurikaan olkakasseja käyttää, mutta onneksi sisareni halusi saada tämän yksilön aikeinaan käyttää sitä jollain tapaa sisustuselementtinä.