Koska olin alunperin ajatellut Purkuprojekti vol 2:n langat nimenomaan Etiopia-nuttuihin, päätin omaatuntoani rauhoitellakseni tahkota Tennesseestä ainakin yhden nutun, olinhan jo ehtinyt tärvätä valtaosan langoista palakasseihin.

Tiukkaa teki ja tylsää oli, ei voi mitään. 3 mm puikolla purkuoranssista ja lahjoitusvalkoisesta, oranssin loputtua ennen viimeistä raitaa myös lahjoitusvaaleanpunainen tuli käyttöön. Tulin taas siihen loppupäätelmään, etten erityisemmin pidä puuvillalankojen neulomisesta. Sitäpaitsi tämä nuttumalli nyt sattuu mielestäni olemaan paitsi pitkäveteinen neulottava, myös melkolailla ruma - ainakin kaikenlaisista epämääräisistä jämälangoista kyseenalaisen esteettisen silmän omaavan tekemänä. Vaikka minulla taitaisi tuolla olla vielä yhden nutun ainekset kasassa, en ole ollenkaan varma, jaksanko tämän mallin pariin enää palata. Ainakin jonkin sortin tauko nuttuneulonnassa lienee paikallaan.