Tässä ne viimein ovat, tosin ylivalottunein kuvin esiteltyinä: Kiertoradalla-sukat.

Nimestä olen palkinnon velkaa Hermolepoa-blogin MinnaN:lle, jonka ehdotuksen ("Pitsiä kiertoradalla") pohjalta nimi muotoutui. Sukat on neulottu 2,5 mm puikoilla Gjestalin Siljasta, sillä se sattui olemaan sopivasti tarjouksessa (1,50 € / 50 g), kun etsin kiireessä haluamani paksuista (300 m / 100 g) lankaa. Violetti ei ole edelleenkään lempivärejäni, mutta tuohon hieman avaruudelliseen nimeen se istuu oikeastaan aika mainiosti.

Ensimmäiseen versioon verrattuna näissä sukissa on 2 o, 1 n -joustinta, jonka pitsiraita pyyhkäisee mennessään sileäksi, siis myös kantapää on kokonaan sileä.

Sukat ovat nyt peilikuvat pitsiraitaa myöten; onnistuin suunnittelemaan pitsikuvion reunakavennuksenkin itseäni tyydyttävästi. Kärjessä on edelleen nauhakavennus ja viimeiset silmukat on päätelty silmukoiden.

Mallista on nyt editoitu ohje ja kaaviot laadittuina. Sen verran säätöä ohjeen kanssa oli, että malli kaipaa koeneulojaa / koeneulojia ennen kuin uskallan lähettää sen (ja astetta paremmat kuvat) tarjolle Ullaan. Sen verran haastoin itseäni, että kirjoitin ohjeet eri levyisiin sukkiin (S-M-L); lisämausteensa tuo pitsiraidan kavennus, se kun pitäisi ehtiä tehdä ennen kärkikavennuksia. Niinpä hakusassaan olisi etenkin sellainen koeneuloja, jolla on pituuteen nähden leveä jalkaterä, jolloin tulisi koeajettua myös ohjeen "vinkit"-osio.

MinnaN:n palkinto on suunniteltu ja osittain tehty, mutta viimeinen tekninen älynväläys odottaa vielä itseään, joten palkinnon esittely jää myöhempään ajankohtaan.

P.S. Sukkasadon kokonaissaldoni oli 20 paria sukkia ja aavistuksen vajaat 2 kg kulutettua lankaa. Ne 20. sukat neuloin itselleni:

Orvoista ja sekalaisista Maijoista melkein-polvisukat kärjestä aloittaen (50 s, 3 mm puikot ja yhteensä noin 110 g lankaa). Ei mitkään silmiähivelevän kauniit, mutta perussukkiakin tarvitaan, oikeastaan kaikki kauniimmat sukat jäävät käyttämättä, kun "eihän niitä raski pelkästään kotona pitää". Näitä on mukava käyttää myös varret käännettyinä. Ja taas väheni jämälangat sukkalankalaatikosta.