Novitan taikaboleron ohjeella neulottu mohairbolero valmistui jo tammikuun lopussa, mutta sen kuvaaminen venyi hyvän matkaa maaliskuulle valon ja motivaation puutteen vuoksi. Räntäsateessa esikoinen lopulta räpsi muutaman välttävän kuvan.

XL-koon silmukkamäärillä kului kolmisen kerää naapurilta aikoinaan saatua SandnesGarnin Kitten Mohairia ohjeenmukaisia puikkoja käyttäen. Taisin lopulta tehdä koko boleron ohjeen mukaan yllättäen sillä itsenikin, minulla kun on paha tapa aina modifioida valmiita ohjeita. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut luottaa intuitioon aloitus- ja lopetusresorin niukahkosta pituudesta...

Kaulus olisi saanut olla muhkeampi, samalla bolero olisi yltänyt kunnolla kiinni. Nyt se jää väkisinkin kinnaamaan, asettelipa kiinnityssysteemin mihin kohtaan hyvänsä. Tuo Aarikan puinen rintakoru on aivan ihastuttava, viime kesän ostoksia muistaakseni Stockmannin Outletistä muutaman euron hintaan, mutta eipä se pelasta sitä tosiasiaa, että rintavarustus on turhan muhkea tähän boleroon. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voinee todeta, että se muutenkin tarpeellinen kymmenen kilon pudotus pienentäisi juuri sopivasti myös rinnanympärystää...