Jääkiekon MM-kisojen alkusarjaa seuratessa piti olla jotakin todella suoraviivaista neulottavaa. Niinpä pyöräytin loputkin ensi joulun lahjat kuopuksen hoitotäteille.

Kahden pelin aikana syntyi kahdet Pocketbook Slippersit aroniavärjätystä sekä rusehtavan harmaasta Seiskaveikasta 5 mm puikolla.

Jalassa värit asettuvat tähän tapaan, koristeeksi virkkasin kaikkiin (myös niihin edellisiin, pelkästään aroniavärjätystä langasta neulottuihin) kukat peittämään ruman remminsauman. Lankaa kului yhteen tossupariin vajaat 65 g kukkineen päivineen. Eivät nämä vieläkään mitkään suosikkitossut ole, mutta saavat kelvata joululahjoiksi hoitotäteille, joiden olen nähnyt käyttävän töissä varsin persoonallisiakin villatöppösiä ja joiden jalan kokoa en tiedä.

Lämpimien kelien tultua en ole tuntenut enää minkäänlaista vetoa villalankoihin enkä oikeastaan neulomiseen ylipäänsä. Puuvillan virkkaaminen kiinnosti vielä sen hetken, kun pyöräytin lopuista viidestä grammasta  luonnonvalkoista langanjämää keto-orvokin kirjasta Virkkaa tähtiä.

Toteutin samalla visioni pellavaisesta käsityöpussukasta, jonka koristelisin pitsillä tai jollakin virkkauksella. Tämän pussin ompelin naapurilta saadusta pellavaverhon jämästä, varastoistani löytyi vielä sopiva pätkä luonnonvalkoista anorakinnyöriäkin pussinsuuhun. Värit ovat oikeasti lämpimämmän kellertävät, jostain syystä kamerani halusi toistaa värit todellista harmaampina, vaikka yritin kokeilla kaikenlaisia säätöjä, joita vanhasta kamerasta irtosi. Pussi matkasi vastalahjaksi neljästä eebenpuisesta sukkapuikosta, jotka olivat jääneet käyttäjälleen tarpeettomiksi yhden puikon katkettua. Minähän tunnetusti neulon nykyään lähes kaikki sukat neljällä puikolla, joten minulle neljä puikkoa on jo täysi setti.