Vuoden alussa lankainventaarioni yhteydessä ajattelin, etten juurikaan hankkisi uusia lankoja. Kuvittelin sen olevan hyvinkin helppoa, sillä minlla ei ole vaikeuksia pysyä poissa lankakaupoista ja niihin poiketessanikin lähden yleensä tyhjin käsin. Vaan onhan sitä lankaa virrannut taloon kaikenlaisina second hand -hankintoina, joista viimeisimmät haksahdukseni seuraavassa.

Tulin ajatelleeksi, että voisin neuloa yhdelle ihanalle (pian ex-) työkaverille mustan pitsihuivin. Perinteiseen tapaan laitoin langasta ostoilmoituksen nettiin sen sijaan, että olisin lähtenyt metsästämään lankaa kivijalkakaupoista (saati netistä), ja sainkin oikein mainion tarjouksen haaveksimastani Girnascon Merinosilkistä. Paha vain, että ajattelen aina väistämättä postikuluja ja tulin maininneeksi, että minulle voi (melkein) samoilla postikuluilla markkinoida myös itselle puhumattomia sukkalankoja ja jämiä, ja niin haltuuni päätyi varsin kohtuulliseen hintaan kaikki nämä langat Tuin kutomosta:

Nyt on kuulkaas Sukkasato turvattu! Kirjavimmat langat neuloskelen luultavasti hyväntekeväisyyssukiksi, paksumpi valkoinen puuvilla on ihan selvästi sytomyssy, mutta näenpä tässä aineksia omankin perheen tai lahjaneuleisiin.

Kirppareiltakin olen pitkästä aikaa löytänyt jotain itsellenikin:

Kolme minulta puuttuvaa Suurta Käsityölehteä (yksi vuodelta 2007, kaksi vuodelta 2009) á 50 snt - ja kaikissa on vähintäänkin yksi neule- tai ompelumalli, jonka mieluusti toteuttaisin. Luonnonvalkoiset vyyhdit olivat myynnissä SPR:n Kontissa yhteishintaan 2,50 € ja vaikka vyötteet puuttuivat, ne tuntuivat käteen niin autenttisesti villalta, etten voinut vastustaa kiusausta langeta noin 170 grammaan potentiaalista huivilankaa. Lankarullakuvioinen kangas ei ole kirpparitavaraa, vaan yllätyslahja Tikrunmamilta. Hurmaava kangas, josta on pakko tehdä jotakin kivaa ihan itselle!

Eikä siinä vielä kaikki, voitin nimittäin taannoin Jämälankakuun kauneimman työn palkinnon, jonka Markka lähetti minulle pienellä helleviiveellä:

Lankaa! Suorastaan ylenpalttisesti Markkalankaa! Näistä suurin osa on kuulemma "eksyneitä vyyhtejä", joiden materiaaleista ja metreistä ei ole takuuta, mutta se ei ainakaan vähennä lankojen arvoa silmissäni. Oranssi vyyhti on jokatapauksessa 100% luomuvillaa ja paksut vihreät langat täysvillaa myös. Ohuempien lankojen koostumukseksi Markka veikkaili 80% alpakkaa ja 20% nylonia. Kerrassaan ihastuttavia lankoja, saas nähdä, mitä niistä raaskin ryhtyä neulomaan.

Tätä menoa tavoitteeni lankavaraston pienentämisestä alle viiden kilon vielä tämän vuoden puolella alkaa näyttää yhä mahdottomammalta. Onneksi Sukkasato on aivan kulman takana, josko sukkalankalaatikkoon tulisi sinä aikana hieman lisää väljyyttä...