... tai niin ainakin yritän uskotella blogini lukijoille. Niinpä esittelen sukkapostausten välissä (todellisuudessa jo ennen Sukkasatoa valmistuneen) virkkuun sekä kämmekkäät, jota kinuttiin minulta niin sitkeästi, että pyöräytin ne jossain viidensien ja kuudensien Sukkasatosukkien välissä.

Tällä työllä en todellakaan niitä mainetta enkä kunniaa, sillä se on juuri sitä, miltä se näyttääkin: virkattu verkkoponcho. Vaan pitihän se tehdä, kun eräs tietty kuusivuotias nuori neiti niin kovin toivoi itselleen juurikin verkkoponchoa. Langaksi valikoitui itseoikeutetusti keltainen secondhand-mysteeripuuvilla, joka on muuten todellisuudessa hieman lämpimämmän väristä kuin kuvassa. Kaulus on neulottu ja siitä jatkettu laajenevin kaarin virkaten, reunus on kiinteitä silmukoita ja nirkkoja. Tämä poncho suorastaan huutaa koristeita, mutta sen sijaan että olisin virkannut epämääräisiä kukkasia, ajattelin teetättää Tikrunmamilla jonkin kivan pienen rintakorun. Poncho päätyy joka tapauksessa joululahjapakettiin.

Esikoiseni on kärttänyt viime keväästä asti kämmekkäitä itselleen.  Jostain mystisestä syystä en kuitenkaan erityisemmin innostu lapasten tai kämmekkäiden neulomisesta, joten onnistuin väistelemään pyyntöä syysviileille asti. Esikoisen sitkeys palkittiin viimein, kun huonon omatunnon kolkutus ylitti sukantekointoni.

Ja niinhän siinä kävi, että kämmekkäät syntyivät lähes huomaamatta parissa päivässä. Projekti ylitti yksinkertaisuudessaan kaikki odotukset: neulominen oli todella mukavaa, kämmekkäistä tuli juuri sopivat ja ennen kaikkea saaja oli suorastaan haltioitunut lopputuloksesta. Langaksi valikoitui loput (noin 30 g) Regia 4-fädig Jet Set Colorista, josta olin jo vuosi sitten neulonut lasten serkkupojalle sukat, puikoiksi 2 mm sukkapuikot, mallineuleeksi 2 o, 1 n ja silmukoiden määräksi 48. Kunnon peukalokiilankin tein, kuusi lisäystä (= 12 s) kolmen kerroksen välein. Hämmästyttävää, miten jostakin näin pienestä ja yksinkertaisesta projektista voi tulla niin hyvä mieli. Mutta niinhän siinä käy, kun kaikki palaset loksahtavat odottamatta kohdalleen. Ehkä sittenkin innostun vielä joskus käpälänlämmittimistä samassa mittakaavassa kuin sukista...