Uusi Ulla on taas nähnyt päivänvalon - ja minun Rakkaudella sinun -piponi äänestettiin kansikuvaneuleeksi! Kuva on luokattoman huono, mutta pipo on luonnossa oikeasti aika ihana:

1343402299_img-28aab1e7f8dbad16aaf10277a

Lankahan on paikallisten neulojien pikkujouluissa lahjaksi saamaani upean syvänpunaista Cascade 220 Woolia, jonka neuletuntumaa ei ole turhaan kehuttu.

Oikeastaan tämä julkaistu versio on jatkojalostettu ensimmäisestä sydänpiposta, jonka neuloin TeeTeen Primaverasta jo viime vuoden puolella.

1343402312_img-c3896447eb495a637300f7ade

Primavera on sen verran ohutta, että tässä pipossa on varsinaista ohjetta enemmän silmukoita ja siten päälakikavennusten kanssa on jouduttu kikkailemaan jonkin verran. Silti piposta tuli omaan isoon päähäni vähän turhan nafti, joten annoin sen silloiselle työkaverilleni joululahjaksi. Lankaa kului muistaakseni noin kerän verran 3,5 mm puikolla ja 120 silmukalla neulottaessa. Primaverasta tehtynä pipo on kyllä todella, todella ihana...