Koska taannoin esittelemäni rumalanka-Arnit eivät kelvanneet miehen kummipojan joululahjaksi, piti keksiä jokin toinen malli, joka sopisi johonkin vähäisistä varastosukkalangoistani niin, että lopputuloksena olisi teinipojalle sopivat sukat. Yhdeksi mahdollisesti toimivaksi yhdistelmäksi arvelin melko rauhallisesti raidoittuvan Austermann Stepin (SYT-lankaa sekin, kuten muutkin viimeaikaiset Stepit) sekä Ees taas -mallin Ullasta.

1343324655_img-eec4cea51aff667844873929d

Melkein koko kerä kului näihin kokoluokan 43-44 sukkiin, jotka neuloin 72 silmukalla ja 2 mm puikolla. Alku oli yllättävänkin työlästä eikä mallineulekaan näyttänyt erottuvan kunnolla. Sitkeästi kuitenkin jatkoin ja mitä pidemmälle pääsin, sitä sujuvammaksi neulominen muuttui. Loppujen lopuksi olin (ja olen) melko tyytyväinen lopputulokseen, vaikka ei tuo väritys saa minua hyppimään innosta edelleenkään. Onneksi lahjan saaja on reipashenkinen nuorimies, joka ei pelänne vähän kirkkaampia värejä.

Olin tällä kertaa sen verran kranttu, että yritin täsmätä sukat raidoituksen puolesta identtisiksi. Pientä säätöä piti harrastaa myös kantapään jälkeen, ettei turkoosien raitojen väliin olisi tullut paria kerrosta harmaata.

1343324685_img-9f70ec9c7e28c5084e3670e21

Ihan ilman muutoksia en päässyt tästäkään mallista, neuloin nimittäin kantalapun sileänä joustinneuleen sijaan. Vaikka näiden sukkien funktiona oli toimia hereillä pitäjänä luennoilla ja kuluttaa samalla varastolankoja vähemmäksi (samalla kun hoituisi yksi harvoista joululahjoistakin valmiiksi saakka), jotain uuttakin piti kokeilla. Tällä kertaa poimin silmukat kantalapun reunasta reunasilmukoiden takaa silmukoiden välistä sen sijaan että olisin napannut reunasilmukoiden takareunat ja neulonut ne seuraavalla kerroksella kiertäen. Näin toimien kantapään reunasta tuli toden totta siistimpi, joten eiköhän uusi tapa vakiinnu jatkossa rutiinikäyttöön.