Vuoden viimeisenä esiteltäköön vielä yksi joululahja. Minulla oli nimittäin kerä Lellulta saatua tummanpunaista, lähes vintageksi luokiteltavaa Helsingin villakehräämön (nyk. Novita?) Vilpoisa villa -täysvillalankaa, sekä tarve neuloa jotakin yllätyslahjaksi eräälle tärkeälle kanssaneulojalle. Pienen etsiskelyn jälkeen Ravelrysta löytyi mieluinen malli: Sun in cold water (Rav-linkki).

1343322842_img-1871951a6de1230186c1105bd

Huivi on neulottu ulkoreunasta aloittaen ja heti luontikerroksen ohjeet tuottivat päänvaivaa. Päädyin virkkaamaan tavoitesilmukkamäärään nähden kaksinkertaisen määrän ketjusilmukoita, joista poimin joka toisen 3 mm ruusupuiselle puikolle. Eräänä tylsähkönä seminaaripäivänä reunuspitsi edistyikin reipasta vauhtia, kunnes tulin kaavion viimeiselle kerrokselle. Siinä oli selvä epäjohdonmukaisuus, mutta onneksi Ravelryn projekteista löytyi siihenkin erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Niistä poimin sen, johon olin jo ennen projektien selaamista päätynyt itse.

1343322834_img-118b074f80209e09e05c7abcb

Alkuperäisessä mallissa keskiosa on sileää neuletta, minä päädyin aina oikein -neuleeseen välttääkseni yläreunan rullaantumisen. Tein myös kavennuksia tasaisin väliajoin, jotta sain huivista luontevasti kaarevamman. Puikkotuoreena huivi oli karkea ruttukasa, joten liotin sitä huolellisesti villanhoitoaineessa ennen pingottamista. Pingottaminenkaan ei ollut aivan suoraviivaista, mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti myös saaja piti lahjastaan; annoin kyllä luvan lahjoittaa huivin vaikkapa poikansa edustaman urheiluseuran arpajaisiin palkinnoksi, mikäli saaja ei halua huivia itse käyttää.

Kiinnostaako jotakuta langanmenekki? Langan vahvuus on 500 m / 100 g ja sitä kului 3 mm puikolla (löysähköllä käsialalla neulottuna) noin 80 g. Tämä olisi siis oivallisen sopiva yhden kerän projekti jollekin ohuelle sukkalangalle.