Kulunut syyslukukauden alkupuolisko on ollut opiskelujen suhteen niin tiivistahtinen, että neulomiselle on jäänyt merkittävästi vähemmän aikaa kuin aikaisemmin. Rajallisen neulonta-aikani olen onnistunut upottamaan kaikenlaisiin salaisiin projekteihin, joita ei voi esitellä vielä ainakaan kovin seikkaperäisesti. Lisäksi leijonanosa käsitöihin normaalisti varatusta ajasta on kulunut suunnittelu- (= neulo ja pura, neulo ja pura, neulo ja pura...) ja ohjeenkirjoituspuuhissa. Niinpä tällä kertaa minulla on vilauttaa vain epämääräisiä kuvia.

Tämä on Läjä. Sen aikaansaamiseksi on neulottu reilut kolme kerää eli lähes puoli kiloa ruskeaa Seiskaveikkaa. (Toimitus huomauttaa, että kyseiset kerät olen ostanut ihan itse.) Kuvassa Läjän osaset odottavat vielä viimeistelyä ja sen jälkeen jatkokäsittelyä. Sitten joskus aikanaan esittelen Läjän tarkemmin ja paljastan, mikä oli koko projektin juju.

Olen minä sukkiakin neulonut, useimpiakin kappaleita purkaen ja neuloen uudelleen (se on se suunnitteluprosessi). Valmiiksi asti on päätynyt toistaiseksi vain tämä ruskea pari, jonka oleellisimmat piirteet on piilotettu kuvausta varten, sillä mallista tulee ohje syksyn Ullaan. Lanka on sitä samaista Seiskaveikkaa kuin Läjässäkin, ja mallisukkapari kulkeutuu aikanaan jollekin suomalaiselle merimiehelle joululahjaksi. Tämän ja paikallisille neulojille kehittelemäni Mysteerisukka-yhteisneulonnan vuoksi bloggaustahti voi harventua oleellisesti tai jopa tyrehtyä joksikin aikaa, siksi vähän tunnun saavan valmista aikaiseksi.