Fredrika

Fredrika-sukat saivat alkunsa halusta todistaa, ettei paksusta langasta neulottujen sukkien tarvitse olla harmaita perusjoustinneulesukkia, joissa on vahvistettu hollantilainen kantapää. Fredrika-sukkien etupuoli on yksinkertainen ja juju piileekin takaosan palmikkokuviossa sekä tavallisuudesta poikkeavassa kantapään rakenteessa. Nimensä sukat saivat lopullisesta ulkonäöstään, joka tuo mieleeni entisaikojen hienostonaiset.

Lanka ja langan menekki

Gjestal Janne (85 % villaa, 15 % polyamidia; 50 g / 100 m), 150 g oranssia (436)

Korvaavaksi langaksi käy esimerkiksi Novita 7 Veljestä tai Viking Ville.

 

Neuletiheys

21 s ja 30 krs = 10 cm sileää neuletta

 

Puikot

vähintään 80 cm pitkä pyöröpuikko 3,5 mm (tai käsialan mukaan)

vaihtoehtoisesti voit käyttää sukkapuikkoja

 

Koko

Nainen


Ennen kuin aloitat

Mallissa on paljon kahden silmukan palmikonkiertoja, jotka kannattaa opetella tekemään ilman apupuikkoa. Kaavioissa palmikonkiertoihin viitataan termein palmikonkierto oikealle ja palmikonkierto vasemmalle, joille selitetään yksi mahdollinen tekotapa Merkkien selitykset -otsikon alla. Samassa kappaleessa selitetään myös kaaviossa käytettyjen oikealle kiertyvä ja vasemmalle kiertyvä -lisäysten tekeminen.

Ohje on kirjoitettu neulottavaksi pitkällä pyöröpuikolla magic loop -tekniikalla. Sukat voi neuloa myös sukkapuikoilla; jaa tällöin silmukat puikoille itsellesi sopivimmalla tavalla.

Kantapään kääntämisessä on käytetty shadow wraps -tekniikkaa. Voit halutessasi käyttää mitä tahansa muuta tekniikkaa lyhennettyjen kerrosten neulomisessa.

Huomaa, että kärkikavennukset tehdään perinteisestä nauhakavennuksesta poiketen päinvastaiseen suuntaan. Voit halutessasi tehdä kärkikavennukset itsellesi mieleisimmällä tavalla.

 

 

Ohje

 

Varsi

Luo 50 s ja jaa ne tasan molemmille puikoille, yhdistä pyöröneuleeksi. Neulo kerroksen ensimmäiset 25 s kaavion 1 mukaan (= varren takaosa; puikko 1) ja loput 25 s 1 o kiertäen, 1 n -joustinneuletta (= varren etuosa; puikko 2). Puikko 2 alkaa ja päättyy kierrettyyn oikeaan silmukkaan. Neulo kaavio 1 kaksi kertaa ja sen jälkeen kerrokset 1-15 vielä kerran.

 

Kantakiila

Jatka puikon 1 silmukoilla kaavion 1 mukaan, mutta korvaa kaaviossa 1 harmaalla pohjalla merkitty keskisilmukka kaaviolla 2 sen ensimmäiseltä riviltä lähtien. Kaaviossa 2 on merkitty edellisen kerroksen keskisilmukka harmaalla pohjalla osoittamaan kaavion 2 kohdistusta. Jatka puikolla 2 joustinneuletta. Kun olet neulonut kaavion 2 loppuun, neulo vielä koko kerros loppuun.

 

Kantapään käännös

Neulo puikon 1 ensimmäiset 12 s kaavion 1 mukaan. Neulo kantakiilan silmukoilla lyhennetyjä kerroksia seuraavasti:

Oikean puolen kerrokset: Neulo kantakiilan silmukat oikein, kunnes jäljellä on yksi kantakiilan (tavallinen) silmukka. Neulo 1 o vasemmalla puikolla olevan neulomattoman silmukan kerrosta alempana olevaan silmukkaan ja nosta se vasemmalle puikolle lanka työn takana. Näin syntyy lyhennetyn kerroksen ensimmäinen silmukkapari. Käännä työ.

Nurjan puolen kerrokset: Neulo silmukat nurin, kunnes jäljellä yksi kantakiilan (tavallinen) silmukka. Nosta silmukka neulomatta oikealle puikolle aivan kuin neuloisit sen nurin, pidä lanka työn edessä. Nosta neulomatta nostetun silmukan alapuolelta kerrosta alempi silmukka vasemmalle puikolle ja neulo se nurin. Siirrä nurin neulottu silmukka ja neulomatta nostettu silmukka vasemmalle puikolle. Näin syntyy nurjan puolen lyhennetyn kerroksen ensimmäinen silmukkapari. Käännä työ.

Jatka lyhennettyjä oikean ja nurjan puolen kerroksia siten, että uusi lyhennetyn kerroksen silmukkapari syntyy edellisen silmukkaparin viereen. Kun molemmissa reunoissa on viisi silmukkaparia ja niiden keskellä yhdeksän tavallista silmukkaa, ja olet viimeksi neulonut nurjan lyhennetyn kerroksen, käännä työ.

Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo 8 o. Neulo lyhennettyjen kerrosten silmukkaparit yhteen (= yhteensä 5 o). Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta, neulo 13 n ja nurjan puolen lyhennettyjen kerrosten silmukkaparit nurin yhteen (= yhteensä 5 n). Käännä työ.

 

Kantapohja ja terä

Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 17 o ja tee ylivetokavennus. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta, neulo 17 n ja 2 n yhteen. Käännä työ. Toista näitä kahta kerrosta, kunnes kantapohjan molemmissa reunoissa on kaksi kaventamatonta silmukkaa, keskellä on 19 s sileää neuletta ja olet viimeksi neulonut nurjan kerroksen. Käännä työ. (Kanta)pohjan puolella on nyt yhteensä 23 s kaventamattomat reunasilmukat mukaan lukien

Neulo loput sukasta pyöröneuleena. Neulo pohjan (= puikko 1) silmukat ensin kaavion 3 mukaan, neulo puikon 2 silmukoilla edelleen joustinneuletta. Kaavion 3 kerroksilla 5 ja 6 kantapohjan ja puikon 2 reunasilmukat vaihtavat paikkaa. Huolehdi, että puikolla 1 (= pohja) on 23 s ja puikolla 2 on 25 s.

Neulo jatkossa puikon 1 silmukat oikein ja puikon 2 silmukat kaavion 4 mukaan. Kun olet neulonut kaavion 4 loppuun, neulo kaikki silmukat oikein, kunnes terän pituus on noin 4 cm vähemmän kuin toivottu loppupituus.

 

Kärkikavennukset ja viimeistely

Puikko 1: 2 o yht, neulo oikein kunnes jäljellä on 2 s, tee ylivetokavennus.

Puikko 2: 1 o, 2 o yht, neulo kunnes jäljellä on 3 s, tee ylivetokavennus, 1 o.

Toista kavennukset joka toinen kerros neljä kertaa ja joka kerros neljä kertaa. Silmukoi jäljellä olevat silmukat. Kostuta ja pingota sukat halutessasi. Päättele langanpäät.

 

Kaaviot

 

 


Merkkien selitykset

palmikonkierto oikealle: Siirrä kaksi silmukkaa neulomatta oikealle puikolle. Pujota vasen puikko takakautta oikean puikon toiseen silmukkaan. Pudota molemmat silmukat oikealta puikolta siten, että ensimmäinen silmukka jää vapaaksi ja toinen silmukka vasemmalle puikolle. Poimi vapaa silmukka oikealla puikolla työn etupuolelta ja nosta vasemmalle puikolle. Neulo silmukat kaavion ohjeen mukaan.

palmikonkierto vasemmalle: Siirrä kaksi silmukkaa neulomatta oikealle puikolle. Pujota vasen puikko etukautta oikean puikon toiseen silmukkaan. Pudota molemmat silmukat oikealta puikolta siten, että ensimmäinen silmukka jää vapaaksi ja toinen silmukka vasemmalle puikolle. Poimi vapaa silmukka oikealla puikolla työn takapuolelta ja nosta vasemmalle puikolle. Neulo silmukat kaavion ohjeen mukaan.

oikealle kiertyvä lisäys: Pujota vasen puikko edellisen kerroksen silmukoiden välisen langan alitse takakautta, neulo nostettu lanka etukautta oikein.

vasemmalle kiertyvä lisäys: Pujota vasen puikko edellisen kerroksen silmukoiden välisen langan alitse etukautta, neulo nostettu lanka takakautta oikein.

 

Kuvat ja teksti ©TiiQ / kiertorata@gmail.com

Ohje vain yksityiskäyttöön.