maanantai, 19. helmikuu 2007
Hiekkalaatikolla sisäpiiri pieni pyörii
Kuullostaako tutulle? Minä olen ollut osallisena parillakin virtuaalihiekkalaatikolla, joissa molemmissa toteutui jossain määrin samansuuntainen kehityskulku. Ensimmäisellä kerralla kuuluin kuppikuntaan ja lähtijöihin, enkä ole siitä näin jälkikäteen erityisen ylpeä. Tuolloin keskustelupalstasta oli tullut kovin henkilökohtainen kanava ja se aiheutti suuria tunnekuohuja. Toisella kertaa pysyttelin järkevästi ulkopuolisena sivustaseuraajana, sillä enää ei ollut tarvetta kuulua joukkoon. Kuitenkin yhteisön tullessa murrosvaiheeseensa tuo ennustettava, lähes vääjäämätön kehityskulku ärsytti, olihan siellä ollut pitkään oikein mukavaa turista. Kärhämöintivaiheen jälkeen mikään ei voi palata ennalleen, uuden yhteisön neitseellinen seesteisyys on iäksi mennyttä.
Onkohan se juuri naisille tyypillinen tarve liittoutua, tuntea yhteenkuuluvuutta ja pönkittää sitä ottamalla omalle kuppikunnalleen sopiva yhteinen parjauskohde? Sisäpiirit kuppikuntaisuuksineen ovat parhaimmillaan hyvää naisten välistä ystävyyttä ja uskallan tunnustaa, että sopiva määrä selän takana puhumistakin on varsin terapeuttista. Valehtelua en siedä enkä toisen tahallista vahingoittamista pahan puhumisella, mutta omasta puolestani puran mieluummin patoutumia hyvien ystävieni kanssa kuin menen laukomaan tunnekuohuissani kenties mielipahaa tuottavia "totuuksia" kenellekään suoraan. Itse asiassa suoraan puhumista arvostetaan jossain määrin liikaakin; itse toivon, että minuun kohdistuva arvostelu ja "pahan puhuminen" hoidettaisiin mieluummin pääosin selkäni takana. Mitä en kuule, siitä en voi pahoittaa mieltäni.
Hiekkalaatikot vaihtuvat, toimintatavat pysyvät. Itse sentään voi oppia, kuten toivottavasti itse olen jo oppinut. Vain omia toimintamallejaan muuttamalla kukin voi vaikuttaa leikkipaikan henkeen ja tulevaisuuteen.
Kommentit