Tulikohan minusta kolmenkympin kantturoissa vanha vai syyttäisinkö 70-luvun lopun omakotitalomme viileitä lattioita alati palelevista jaloista. Joka tapauksessa nuorempana inhoamistani villasukista on tullut varpaideni parhaat ystävät. Hankin jopa vuosi sitten talvisaappaat, joihin villasukka mahtuu mukisematta - nyt en enää menisi jälkikasvuni perässä umpihankeen juuri ja juuri nilkan peittävillä goretexeilla, joiden pitäisi mainosten mukaan olla lämpimät vaikka paljaassa jalassa. Katin kontit, sanon minä; villasukat rokkaa!

Ensimmäiset villasukkani neuloin varmastikin alle 10-vuotiaana äitini opastuksella. Siitä asti olen ihmetellyt, miksi kantapään tekeminen on niin monelle ylitsepääsemätöntä salatiedettä. Kun kantapään on kerran ajatuksella tehnyt, logiikka on vesiselvä ja kantalapun kavennusten "suuntakin" selviää viimeistään kokeilemalla ja katsomalla tulosta. Äitini opetti minulle myös terän sädekavennuksen, joka voittaa linjakkuudessaan koulun käsityötunneilla opetetut versiot. Tämän jälkeen neulominen vei mennessään ja tyttärestä taisi tulla äitinsä opettaja käsitöissä ;-) .