Kaikenlaiset taisteluleikit ovat enenevässä määrin valtaamassa esikoisen vapaa-ajanelämää. Kun kuopuskin on kova heittämään kaikenlaista, päätin ommella kasan pehmopalloja minimoimaan taistelijoiden ja ympäröivän omaisuuden mahdolliset fyysiset ja aineelliset vahingot.

Anatomialtaan pallot ovat muodostuneet kuudesta kirkkoveneen muotoisesta palasta, kaikki jämä- tai kierrätyskankaita. Ympärysmitta on keskimäärin 24 cm ja paino noin 70 g (ah autuutta omistaa digitaalinen keittiövaaka). Täytteenä on tietysti kangasleikkuujätettä. Ilahduttavasti sainkin kulutettua sekä ongelmallisia neulostilkkuja että leikkuujätettä, joista jälkimmäiselle tein myös inventaarion. Sen myötä otin vielä kerran talteen jo kertaalleen hylkäämiäni tilkkuja ja heitin roskiin sellaista jätettä, jota en usko koskaan täytteenä käyttäväni.
Luulin idean olevan omani, ompelinhan leikkuu- ja saumurointijätetäytteisiä pehmopalloja jo kolmisen vuotta sitten muutaman kokeeksi. Jo silloin tuumasin, että sankkoon tai kassiin pakatut pallot olisivat oiva mökki- tai tupaantuliaislahja. Toisaalla kuitenkin ainakin Pikkusisko on toteuttanut täsmälleen samaa ideaa, joten taisin vain keksiä pyörän uudelleen.
Palloille oli tarkoitus ommella säilytys- ja kuljetuskassi. Äidin verhokankaasta ompelemani ja omaksi kesäkassikseni kaavailemani tekele kuitenkin epäonnistui siinä määrin, etten viitsi käyttää sitä julkisesti, joten nyt pallot saavat kulkea Nostalgia-kassiksi nimeämmässäni olkalaukussa.

Kommentit