Pitihän sitä kokeilla aikaisemmin hyviksi havaittuja kassikaavoja pienemmässäkin koossa. Koska tietotekniset taitoni ovat jokseenkin puutteelliset, en pahimpaan hätääni osannut skaalata pdf-tiedostona olevia kaavoja muuten kuin tulostamalla ne vaakasuunnassa paperille, mikä määritteli suoraan pienoiskassin koon.

Kassista tuli sen verran näppärän oloinen, että ajattelin ommella tällaiset lahjaksi ainakin ensi vuoden alkupuolella 11 ja 15 vuotta täyttäville veljentyttärilleni. Sen verran mukavaa tämän mallisen kassin ompelu on, että yritän blogimiehen suosiollisella avustuksella saada skaalattua kaavat myös välikoon kassiin.
Kommentit