Blogini sai yllättävän tunnustuksen, jota voi käydä kurkkamassa Distant Knitterin blogista - ne tunnustuskuvakkeet särkevät sen verran silmiäni, etten kärsi niitä tähän liittää. Olen kuitenkin hyvin otettu, sillä arvostan Distant Knitterin monella tapaa korkealle. Hyvään tapaan kuuluu jakaa tunnustuksia eteenpäin, vaikkakin tuntuu epäreilulta nostaa joitakin blogeja toisten yläpuolelle. Kaikkien sivupalkissa mainittujen blogien seuraamiselle on omat hyvät syynsä.

Tällä kertaa mainitsen kuitenkin kaksi blogia, joita olen päätynyt seuraamaan sattumalta ja joihin jäin koukkuun hyvin eri syistä:

Navettakissan Pian jotain on verbaalista ilotulitusta, jota ei voi vastustaa. Viehätyn kerta toisensa jälkeen hänen hersyvästä sanailun runsaudensarvestaan. Tunnen myös vastustamatonta yhteenkuuluvuutta sekalaisista langoista syntyviin fipoihin.

Mohariinalla puolestaan on Levottomat sormet, jotka eivät ilmeisesti koskaan lepää. Hän on nimenomaan virkkauksen saralla lyömätön johtotähti, jota peesailen takavasemmalla. Hän taisi saada nämä tunnustukset jo aikaisemmin toisaalta, mutta menköön kerta kiellon päälle!