Esittelin taannoin kolme pinoa, jossa oli yhteensä 99 kappaletta virkattuja kukkaneliöitä. Viikon verran niitä meni yhdistellessä, mutta yllättävän kivuttomasti peitto kuitenkin lopulta valmistui.

Siinä se on, useampaan kertaan taiteltuna. Palat on ommeltu yhteen ja peiton ympäri on virkattu pari kerrosta puolipylväitä sekä kerros kiinteitä silmukoita, viimeisin kerros puoli milliä pienemmällä koukulla. Luonnossa värit ovat ehkä hiukan heleämmät ja raikkaammat, eivät aivan noin tunkkaiset kuin kuvassa.

Puunkantotelineelle sain peiton kaksinkerroin. Aika selvästihän tuosta erottuu ne kohdat, joissa palat on liitetty yhteen viimeiseltä kerrokselta jääneillä langanpäillä. Vaan parempaan en pystynyt, saa luvan välttää.

Pelkäsin peiton jäävän ihan nysäksi, mutta tulihan sille lopulta kokoa kohtuullisesti, pidempi sivu taitaa olla hieman yli 1,5 m ja lyhyempikin vain reilut parikymmentä senttiä vähemmän. Tämä viimeisin kuva on kyllä luokattoman huono, mutta mitäpä muuta voi odottaa näillä valaistusolosuhteilla. Ulos peittoa oli turha enää raahata kuvattavaksi, kuvauspäivänä kun satoi ensimmäiset rännänsekaiset lumet tälle vuodelle.

Vähän jäi reuna vieläkin lainehtimaan, mutta en edes harkinnut reunuksen purkamista ja virkkaamista uudelleen, riitti kun otin kerran uloimman kiinteitten silmukoitten kerroksen uusiksi pienemmällä koukulla ja palojen liitoskohdissa kolme silmukkaa yhteen virkaten. Kyllä tämä saa luvan kelvata mökille torkkupeitoksi tai sohvankoristeeksi. Ihan heti en kuitenkaan samanlaiseen hommaan aio ryhtyä, sillä virkkauskäteni ranne huusi välillä hoosiannaa korkealta ja kovaa.

Langoista jäi molempia vihreitä ja valkoista, niistä saisi vaikkapa sytomyssyjä. Ja taidanpa yhden tai kaksi patalappuakin tehdä.